Lilinkotisäätiön uusi kolmivuotinen Kulttuuripaja-hanke aloittaa toimintansa huhtikuussa. Hanketta rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA).

Lilinkotisäätiön uusimman Kulttuuripaja-hankkeen hankepäällikkönä aloittaa Lilinkotisäätiön pitkäaikainen työntekijä, sosionimi ja ekspressiivinen taideterapeutti Laura Klein. Hän siirtyy tehtäväänsä säätiön toiminnanohjaajan paikalta. Lauran työparina hankekoordinaattorina aloittaa toimintaterapeutti ja teatteri-ilmaisun ohjaaja Katriina Nuutinen. Katriinalla on monipuolinen tausta erilaisissa hankkeissa, minkä lisäksi Lauralla ja Katriinalla on molemmilla pitkä kokemus mielenterveystoipujien kanssa työskentelystä ja laajat verkostot alan toimijoihin ja asiantuntijoihin. Laura valmistuu tänä keväänä myös Kulttuurihyvinvoinnin ylemmästä AMK-koulutuksesta, jonka puitteissa hän on ollut kehittämässä muun muassa Digitaalista hyvinvoinnin talo –hanketta.

Kulttuuripaja-toiminnassa toteutuu Lilinkotisäätiölle merkittävän toipumisorientaation konkreettinen soveltaminen eri taiteen metodeja laajasti hyödyntäen. Kulttuurihyvinvointi on tärkeä osa toipumisprosessia ja uuden kulttuuripajan myötä myös pääkaupunkiseudulla tarjoutuu mahdollisuus yli 35-vuotiaille mielenterveystoipujille päästä toimintaan mukaan. Kulttuuripajassa koulutetaan mielenterveystoipujia vertaisohjaajiksi ohjaamaan erilaisia toiminnallisia ryhmiä toisille mielenterveystoipujille. Arkipäivien lisäksi toimintaa tullaan järjestämään myös kahtena iltana viikossa sekä kerran kuussa lauantaisin. Lauantai-päivien on tarkoitus olla tapahtumatyyppisiä siten, että myös ulkopuoliset vieraat kuten omaiset, läheiset ja lähiympäristön toimijat ovat niihin tervetulleita. 

Kulttuuripajassa on yleisesti ottaen tarkoitus panostaa verkostotyöhön ja tulla näkyväksi osaksi omaa toimintaympäristöä muun muassa sosiaalisen median välityksellä.  “Teemme myös tiivistä yhteistyötä muiden kulttuuripajojen kanssa. Menemme Katriinan kanssa huhtikuussa Iitin Kesäharjun toimintakeskukseen verkostoitumaan toisten vetäjien kanssa ja myöhemmin käymme myös paikan päällä muissa kulttuuripajoissa oppimassa ja kuulemassa, millaisia juttuja he ovat keksineet ja toteuttaneet” hankepäällikkö Laura Klein kertoo. 

Uudelle kulttuuripajalle on kysyntää, sillä Helsingissä ei aiemmin ole ollut kulttuuripajaa yli 35-vuotiaille mielenterveystoipujille. “Kulttuuritoiminnan tarve ei lopu mihinkään, kun ihminen täyttää 35 vuotta” Laura sanoo. Kulttuuripajalla onkin yhteistyösopimus Helsingin kaupungin kanssa. “Tämä yhteistyö on kaikille hyödyllistä. Erikoissairaanhoidon resursseja vapautuu ja mielenterveystoipujat pääsevät toipumista tukevan toiminnan piiriin.” Kulttuuripaja tekee tiivistä yhteistyötä myös Lilinkotisäätiön ja sen eri hankkeiden kanssa. Tarkoitus on, että koulutetut vertaisohjaajat pääsevät tulevaisuudessa tekemään harjottelujaksoja Lilinkotisäätiön palvelutaloihin ja avoimeen toimintaan. Kulttuuripajassa aiotaan myös toteuttaa sisältöä Lilinkotisäätiön ja sen yhteistyökumppaneiden Digitaalinen hyvinvoinnin talo –hankkeeseen. Paljon yhteistyökuvioita ja yhdessä oppimista siis luvassa! 

Hankkeen työntekijät Katriina Nuutinen (vas.) ja Laura Klein

Osoite

Vanha Helsingintie 8
00700 Helsinki

Henkilökunnan sähköpostit

etunimi.sukunimi@lilinkoti.fi

Löydät meidät somesta:

Pin It on Pinterest