Kulttuuripajalla lähes toiminnan alusta asti mukana ollut vertaisohjaaja Annukka kertoo kokemuksiaan ja muistojaan yli kahden vuoden ajalta pajalla.
Kulttuuripajatoiminta oli itselleni tuttua jo entuudestaan, kävin aikaisemmin sekä Kulttuuripaja Kuplassa että Mielettömässä Valossa. Kuplan kautta sain tiedon, että Suomeen perustetaan ensimmäinen yli 35-vuotiaille tarkoitettu kulttuuripaja ja vielä Itikseen, joten näin vuosaarelaisena ilahduin tiedosta kovasti.
Olin käynyt kokemusasiantuntija- ja vertaisohjaajakoulutuksen sekä Kuplassa että Stadin ammattiopistossa ja kun K-35 aloitti toimintansa, siirryin pikkuhiljaa sinne ohjaamaan ja osallistumaan toimintaan. Tapasin K35:n silloiset ohjaajat ensimmäisen kerran K35:n ja Kuplan yhteisellä saaristoristeilyllä. Siellä tutustuin myös muihin K35:n kävijöihin. Jotenkin sitä sitten humpsahti sinne K35:lle, sovin joukkoon ja meininkiin ja ikähaarukkaan.
Alusta lähtien on ollut selvää, että työntekijät antavat tosi paljon vastuuta meille vertaisohjaajille. Olemme saaneet suunnitella meidän näköistä toimintaa pajalle. Yhdessä on myös luotu pajan pelisääntöjä. Kuppikuntia täällä ei ole syntynyt vaan kaikki otetaan aina mukaan. Tottakai on mukavaa tutustua ihmisiin myös kahden kesken, mutta ketään ei jätetä yksin. Kävijämäärä on vuosien aikana kasvanut, varsinkin niissä ryhmissä, jotka ovat pyörineet säännöllisesti alusta alkaen. Niistä on muodostunut ikään kuin perustukset pajalle. Edelleenkin tulee koko ajan myös uutta porukkaa.
Paja on ehdottomasti tuonut toipujille vertaistukea, voimavaroja ja verkostoja. Olen itsekin päässyt osa-aikaisesti töihin pajan kautta. Pajalla on myös päässyt kokeilemaan omaa jaksamistaan ja katsomaan, mihin kaikkeen voimat riittävät. Jos joskus omat voimat ovat vähissä, joku toinen voi ottaa koppia esimerkiksi ryhmän vetämisestä. Monet ryhmät myös toimivat niin, että meitä on monta ohjaajaa vetämässä niitä. Ylipäätään pajalla on mahdollista osallistua omien voimavarojen mukaan.
Erilaisia vaihtoehtoja, mihin voisi lähteä mukaan, on valtavasti. Siellä on seinä täynnä lappuja, mitä kaikkea voisi lähteä tekemään, niin että vähän on täytynyt himmaillakin, ettei ihan uuvu. Kulttuuririentojen ja -kerhojen lisäksi pajalla puidaan myös ihan arkipäiväisiä juttuja keskenämme. Jaamme ajatuksia ja tietoja siitä, miten joitain virastoasioita voi hoitaa ja mihin tukiin kukin on oikeutettu, sellaista pientä elämisen vinkkiä. Arkiset asiat ja erilaiset tapahtumat menevät sulavasti limittäin ja lomittain.
Pajalla toimiminen on nostanut itsetuntoa sekä lisännyt itsetuntemusta. Omia jaksamisen rajoja ja muitakin rajoja on saanut turvallisessa ympäristössä opetella, testata ja harjoituttaa. Olen päässyt myös sellaisiin tapahtumiin, joihin ei kuntoutujana olisi muutoin ollut varaa tai mahdollisuuksia päästä. On ollut mahdollista kokeilla ja tutustua erilaisiin juttuihin samanhenkisten ihmisten kanssa. Ja jos joskus voimavarat ovat olleet vähäisemmät, niin pajalla ymmärretään.
Yksi mieleenpainuvimpia juttuja on ehdottomasti ollut reissu Hollantiin, missä kävimme joulukuussa 2023. Siellä saimme tutustua paikallisiin vertaisohjaajiin ja kokemusasiantuntijoihin. Se oli todella mielenkiintoista.
Oli kiva kokemus, kun sai nähdä, että mielen hyvinvoinnin puolestapuhujia löytyy joka maasta. Toinen tärkeä kokemus on ollut se, että pajalla on saanut vastuuta ja tuntenut itsensä tarpeelliseksi. On voinut olla osa yhteiskuntaa ja tehdä asioita, vaikka se olisi ihan ruohonjuuritasolla.
Olen nauttinut siitä, että olen saanut kehittää ja ideoida juttuja yhdessä eri toimijuussuuntiin, kuten esimerkiksi asumisyksiköihin. Ilolla olen ensi viikolla menossa Viertokotiin ideoimaan erilaisia juttuja Toipumisorientaatio-työryhmään. Voisimme miettiä, olisiko meidän vertsikoiden mahdollista mennä asumisyksiköihin vetämään erilaisia ryhmiä, esimerkiksi vanhemmille asukkaille, jotka eivät pääse enää niin helposti itse liikkumaan.
Olen ollut todella ilahtunut kohtaamisista eri hoitotahojen ja ammattilaisten kanssa erilaissa tapahtumissa, joissa olen ollut mukana edustamassa järjestökenttää. Sitä on aiemmin pelännyt, ovatko alan työntekijät ihan leipääntyneitä työhönsä, mutta on ollut ilo huomata, että hoitoalalle hakeutuu ihmisiä, jotka tosissaan haluavat tehdä töitä ihmisten kanssa. Itse olen ikään kuin sellaisessa nivelvaiheessa hoitotahojen ja omalla hoitopolullaan alussa olevien asiakkaiden välillä.
Kulttuuripajalla olen ohjannut muun muassa luovaa kirjoitusryhmää, mikä itselle on ollut ehkä haastavin mutta myös antoisin tehtävä. On ollut ihanaa huomata, miten kirjoitustehtävien myötä moni antaa äänen itselleen. Se on todella hienoa. On ollut myös ihana kuulla, että harjoitteista on ollut hyötyä osallistujille. Teksteihin voi myös palata myöhemmin. Yritän aina päättää harjoitukset johonkin positiiviseen, kuten “minä haaveilen…” lauseeseen, jota osallistujat sitten tahoillaan jatkavat. Itse haaveilen tällä hetkellä rauhallisista hetkistä perheeni kanssa.
Viimeisimmät kommentit