Lilinkotisäätiö on osatoteuttajana hankkeessa, jossa kulttuurialan tekijät ja sosiaalialan toimijat yhdistävät voimansa. Hankkeen tarkoituksena on luoda saavutettava, interaktiivinen ja pelillistetty, matalan kynnyksen digitaalinen kohtaamispaikka, joka tarjoaa houkuttelevia ja monipuolisia sisältöjä käyttäjilleen.

– Meillä on edustaja hankkeen ohjausryhmässä ja osa työajastani kuluu hankkeen parissa, joten voimme vaikuttaa kehittämistyöhön alusta lähtien. Talo tulee mahdollistamaan alustan, jolla voimme tarjota digivälitteisiä palveluita ja näin vahvistaa mielenterveys- ja päihdetoipujien digiosallisuutta. Talon avulla voimme myös torjua yksinäisyyttä mahdollistamalla ihmisten kohtaamisia, kertoo avoimen toiminnan toiminnanohjaaja Laura Klein.

Talon rakenteessa tulee olemaan erilaisia tiloja ja huoneita, joissa on tapahtumia, kuten taidenäyttelyitä, tanssitunteja, keskustelutilaisuuksia, neuvontapisteitä, kielikursseja, runoesityksiä, festareita, messuja ja paljon muuta toimintaa, joka edistää hyvinvointia. Lilinkotisäätiön osalta Digitalon huone voisi olla esimerkiksi avoimen toiminnan huone, jossa kävijät yhdessä kokemusasiantuntijoiden ja ammattilaisten kanssa voisivat tuottaa yhdessä Radio Långin sisältöjä.

– Lisäksi verkossa voisi tarjota kurssi- ja valmennustoimintaa, ja talossa voisi olla myös The World of Recoveryn oma pelihuone, Laura maalailee hankkeen mahdollisuuksia.

Hanketta osarahoittaa Uudenmaan liitto, joka on myöntänyt siihen Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -määrärahaa. 

Lue lisää Digitaalinen hyvinvoinnin talo -hankkeesta Kalliolan julkaisemasta tiedotteesta.

Lisätietoja hankkeesta voi kysyä avoimen toiminnan toiminnanohjaaja Laura Kleinilta, laura.klein@lilinkoti.fi, 050 495 1049 tai hankkeen vetäjänä toimivalta Jaana Merenmieheltä, jaana.merenmies@kalliola.fi, 040 846 5056.

Osoite

Vanha Helsingintie 8
00700 Helsinki

Henkilökunnan sähköpostit

etunimi.sukunimi@lilinkoti.fi

Löydät meidät somesta:

Pin It on Pinterest