Lilinkotisäätiön vanhin palvelutalo Mäkikoti täytti alkuvuodesta 20 vuotta. Tänään vietettävien syntymäpäiväjuhlien kunniaksi julkaisemme pienen katsauksen Mäkikodin 20-vuotiseen taipaleeseen. Juttua varten on haastateltu Mäkikodin asukkaita ja henkilökuntaa. 

Mäkikoti aloitti toimintansa tammikuussa 2002, kun ensimmäiset asukkaat pääsivät muuttamaan taloon. Asukkaita tuli niin Nikkilän, Hesperian kuin myös Auroran sairaalasta. Mäkikotiin muuttamisen myötä he pääsivät kaupunkiin ja omaisten sekä palvelujen lähelle. Mäkikodin perustamisen aikaan laitospaikkojen vähentäminen oli ajankohtaista kaikkialla Suomessa, mutta naapurusto oli aluksi kovasti uuden palvelukodin rakennuttamista vastaan. Mielenterveystoipujia kohtaan oli olemassa paljon ennakkoluuloja ja laitospaikkojen vähentämistä kritisoitiin laajasti. Kritiikkiä tuli muun muassa siitä, että “ratikat muuttuvat avohoidon yksiköiksi ja toipujat joutuvat heitteille”. “Todennäköisesti ennakkoluulojen ja pelkojen taustaulla vaikutti se, että yhteiskunnassamme ei oltu totuttu näkemään toipujia keskuudessamme. Mielestäni on hyvä, että tilanne on siltä osin muuttunut”, pohtii Mäkikodin entinen johtaja ja Lilinkotisäätiön nykyinen henkilöstöpäällikkö Jaana Jäntti. 

Myös Mäkikodin naapurustossa tunnelma vähitellen muuttui ja ennakkoluulot hälvenivät. Eräs naapuruston asukas tuli jopa myöhemmin henkilökohtaisesti pahoittelemaan sitä, että hän oli aluksi ollut niin kovasti palvelukotia vastaan. Suhteet ympäristöön ovatkin vuosi vuodelta tiivistyneet monella tavoin: naapuruston asukkaita käy toisinaan lounaalla Mäkikodissa ja yksi Mäkikodin asukkaista käy säännöllisesti leikkaamassa naapuritaloyhtiön nurmikon. Vuosien varrelta eräs vieras on jäänyt erityisesti niin asukkaiden kuin myös henkilökunnan mieleen: presidentti Tarja Halonen ilahdutti kaikkia vierailullaan Mäkikodissa sen ensimmäisen syksyn aikana. 

Juhlakakku!

Ensimmäiset toimintavuotensa Mäkikoti toimi tehostetun palveluasumisen yksikkönä mutta vuonna 2015 se muuttui palveluasumisen yksiköksi. Muutos heijasteli käynnissä olevaa laajempaa mielenterveyskentän siirtymää kohti toipumisorientaation viitekehystä ja toipujien tukemista kohti itsenäisempää asumista ja elämää. Koko Mäkikodin yhteisö onkin matkan aikana kehittynyt kohti itsenäisempää olemista. Tänä päivänä toipumisorientaatio näkyy monella tavalla Mäkikodin arjessa. Sen asukkaista monet ovat esimerkiksi mukana muuttovalmennuksessa, jossa opiskellaan uusia taitoja itsenäisempää elämää ja mahdollista muuttoa varten. 

Viimeisin suurempi muutos Mäkikodin kohdalla tapahtui syksyllä 2018, kun palvelutalossa otettiin käyttöön Green Care –toimintaperiaatteet. Tälle toiminnalle on sittemmin myönnetty myös Green Care Finland ry:n LuontoHoiva -laatumerkki. Mäkikodin luontolähtöisissä toipumisen palveluissa hyödynnetään luontoa monin eri tavoin hyvinvoinnin tukemisessa ja parantamisessa. Palvelukodilla on muun muassa yhteistyösopimus Nurmijärven Klaukkalassa sijaitsevan Ali-Ollin Alpakkatilan kanssa. Asukkaat osallistuvat säännöllisesti tilan töihin ja eläinten hoitoon. Mäkikodista tehdään paljon myös muita retkiä lähiluontoon ja kauemmaksi. Lisäksi osana luontolähtöistä toimintaa Mäkikodin pihapiirissä on viljelylaatikoita, joissa kasvatetaan mm. yrttejä ja kukkia. Kaikkea Green Care -toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä asukkaiden kanssa ja uusia, luontolähtöisiä toimintamuotoja pyritään löytämään koko ajan. 

Juhlan tuntua ilmassa!

Kysyttäessä mikä Mäkikodissa on parasta sekä asukkaat että henkilökunta innostuvat kehumaan Mäkikodin hyvää ilmapiiriä ja yhteisöllisyyttä. “Emme osaa sanoa, mikä salaisuus sen taustalla on, mutta hyvä se on!” ohjaaja Toni Terho iloitsee. Tiedustellessani Mäkikodin tulevaisuuden näkymiä Toni sanoo, että hänen toiveissa on viedä toipumisorientaatiota entistä syvemmälle. “Meilläkin on paljon pitkän linjan toipujia, joille on toisinaan vaikeaa käsittää, että heidän omilla toiveilla ja unelmilla todella on merkitystä. Omista oikeuksista ja omasta itsestä kiinnostuminen jää helposti sivuun, vaikka me ohjaajat olemme täällä sitä varten, että heidän elämä olisi mahdollisimman mielekästä. Haluamme jatkossakin tehdä töitä sen eteen, että jokainen asukas uskaltaisi unelmoida – heitä varten me täällä olemme.” 

Lilinkotisäätiön henkilökuntaa juhlatunnelmissa!

Osoite

Vanha Helsingintie 8
00700 Helsinki

Henkilökunnan sähköpostit

etunimi.sukunimi@lilinkoti.fi

Löydät meidät somesta:

Pin It on Pinterest