Lilinkotisäätiöllä ohjaajana toimiva Saara valmistui vuonna 2008 sosionomiksi, mutta on työskennellyt säätiöllä jo vuodesta 2007. Kolmeentoista vuoteen on mahtunut paljon uuden oppimista ja lukematon määrä merkityksellisiä kohtaamisia.

Opiskeluaikoinaan Saara teki harjoittelun mielenterveyskuntoutujien työtoiminnassa, missä hän kuuli ensimmäisen kerran Lilinkotisäätiöstä.

– Kiinnostukseni heräsi ja kävin tutustumassa yhteen Lilinkotisäätiön palvelukodeista, Pekinkotiin. Tutustumiskäynti teki vaikutuksen ja päätin hakea sinne kesätöihin. Vuosi oli 2007, ja sillä tiellä olen edelleen, Saara kertoo.

Pekinkodilla kesätyöntekijänä vietetyn kesän jälkeen Saara jatkoi keikkatyöläisenä sekä Lilinkotisäätiöllä että eräässä toisessa yksityisessä mielenterveystoipujien asumispalveluyksikössä. Valmistuttuaan sosionomiksi 2008 hän sai työtarjouksen molemmista työpaikoista.

– Otin vastaan Lilinkotisäätiön tarjoaman pitkän sijaisuuden, joka myöhemmin vakinaistettiin. Päätökseeni vaikutti se, että Lilinkotisäätiön arvot vastasivat enemmän omiani, Saara muistelee.

Vaihtelevaa työtä ja oman kalenterin hallintaa

– Olen viihtynyt säätiöllä todella hyvin ja työskentely täällä on mielenkiintoista. Parasta on vaihteleva ja monipuolinen työnkuva sekä mahdollisuus omien ideoiden ja kiinnostuksen kohteiden toteuttamiseen. Hienoa on myös työntekijöille annettu mahdollisuus työkiertoon ja se, että suunnittelemme työvuoromme yhteisöllisesti, jolloin voin itse pitkälti vaikuttaa siihen, miltä kalenterini näyttää, Saara sanoo.

13 vuoden aikana Saara on työskennellyt Lilinkotisäätiöllä kolmessa eri toimipisteessä ja toiminut myös vuoden verran avoimen toiminnan ohjaajan sijaisena. Lisäksi hän kouluttautui viime vuonna säätiön sisäisessä koulutuksessa asuntoluotsiksi eli tuetun asumisen ohjaajaksi.

Asuntoluotsina Saara on päässyt työskentelemään itsenäisemmin asuvien asiakkaitten parissa, auttaen esimerkiksi kodin- ja terveydenhoidossa, vapaa-ajanvietossa sekä muussa asioinnissa asiakkaan tarpeen mukaan. Lilinkotisäätiöllä on useampia yleisen asuntokannan sekaan hajasijoitettuja tuetun asumisen asuntoja, joiden asukkaita asuntoluotsit tukevat heidän tarpeidensa mukaan, kuitenkin vähintään kolme tuntia viikossa.

Ohjaajan työn ohessa Saara on vuosien varrella vetänyt myös monenlaisia harrasteryhmiä asukkaille sekä ollut mukana erilaisissa työryhmissä, muun muassa suunnittelemassa säätiön viestintää.

Henkilöstö ja asukkaat päätöksentekijöinä

Pari vuotta sitten säätiöllä luovuttiin vanhasta johtoryhmätyöskentelystä ja perustettiin yhdeksänhenkisen johtoryhmän tilalle viisi noin seitsenhenkistä johtotiimiä, joista yhdessä Saara on mukana.

– Johtotiimityöskentely on ollut uutta ja antoisaa. Se on tuonut työhön uudenlaista vaihtelua ja lisännyt tiimityötaitojani, Saara sanoo.

Lilinkotisäätiön viisi johtotiimiä – asiakastiimi, henkilöstötiimi, kehittämistiimi, johtamistiimi sekä talous- ja prosessitiimi – muodostuvat työntekijöistä, asukkaista ja esimiehistä, ja niiden vastuulla on oman strategisen näkökulmansa johtaminen koko organisaation tasolla. Johtotiimit ovatkin nostaneet henkilöstön ja asukkaat päätöksentekijöiksi.

Keskiössä asukkaat ja heidän unelmansa

Työnsä parhaaksi puoleksi, työn vaihtelevuuden ohella, Saara nostaa kohtaamiset asukkaiden kanssa sekä heidän kanssaan käydyt keskustelut.

– On myös mahtavaa, että voittoa tavoittelemattomana toimijana säätiön palveluiden laatua eivät määritä eurot. Asukkaiden toiveita onkin mahdollista todella kuunnella ja auttaa niiden toteuttamisessa!

Osoite

Vanha Helsingintie 8
00700 Helsinki

Henkilökunnan sähköpostit

etunimi.sukunimi@lilinkoti.fi

Löydät meidät somesta:

Pin It on Pinterest