Sepänkodissa asuva Tarmo on ollut mukana säätiön kuorotoiminnassa lähes alusta saakka. Musiikki-ihmiseksi kuvailtu Tarmo nauttii laulamisesta niin yksin kuin ryhmässäkin.
Syksyllä 2019 Lilinkotisäätiön kuorotoimintaa käynnistettiin säätiön ja Metropolia Ammattikorkeakoulun yhteisenä projektina. Palvelukodeilla kävi syksyn aikana taiteen soveltavaan käyttöön erikoistuvia musiikkipedagogiikan opiskelijoita tutustuttamassa asukkaita ja ohjaajia kuorotoimintaan. Myös Sepänkodissa asuva Tarmo löysi kuorolaulusta itselleen mukavan harrastuksen.
– Lähdin kuoroon mukaan, kun mua siihen houkuteltiin, kertoo laulamista rakastava Tarmo.
– En silloin viime syksynä osallistunut opiskelijoiden vetämiin kuorotoiminnan starttitapaamisiin, mutta tulin mukaan alkuvuodesta, kun kuorotoiminta käynnistyi Långin talolla.
Kuorotoiminta sai alkunsa asukkaiden toiveesta ja on jatkunut kevään pienen tauon jälkeen lähes normaaliin tapaan. Loppukesästä kuoro harjoitteli Långin talon puutarhassa ja ilmojen viilettyä harjoitukset siirtyivät verkkoon. Laulamisen riemu on kuitenkin säilynyt etäyhteyksinkin ja uusia innokkaita laulajiakin on saatu mukaan etäkuoroilemaan.
– Aiemmin en ole osallistunut säätiön avoimeen toimintaan, mutta tämä kuorolaulu on ollut kyllä kivaa, Tarmo kertoo.
Kaikki alkoi karaokekärpäsen puremasta
Kuorotoiminnan pariin Tarmo ajautui musiikillisen taustansa kautta. Rakkaus laulamiseen syttyi sattumalta vuonna 1993 Kontulassa sijainneessa karaokeravintolassa, joka sijaitsi Tarmon kodin naapurissa.
– Muistan yhä sen päivän, kun ravintolaan tuotiin karaokelaitteet 24.11.1993. Ja muistan, että mä mietin silloin, että minähän en laula missään tapauksessa, kun on tämä masennuskin, Tarmo muistelee.
– Ei mennyt kuitenkaan kauaa siitä, kun veljeni työkaverit yllyttivät minut yhtenä iltana laulamaan. Silloin mä ajattelin, että no kokeillaan, kun eihän mulla ole siinä mitään hävittävää. Ja niin mä menin laulamaan Tiikerihain.
– Se iski heti! Mua puraisi karaokekärpänen ja halusin laulaa lisää. Sinä iltana lauloinkin lopulta kolme kappaletta, Tarmo kertoo.
Tuon illan jälkeen Tarmo kävi laulamassa karaokea viikoittain, kahtena iltana viikossa, 13 vuoden ajan. Harvassa olivat ne kerrat kun karaoke jäi väliin, ja harmi oli aina suuri jos niin kävi.
– Olin muuttanut Sepänkotiin 2002, mutta jatkanut karaokessa käyntiä normaaliin tapaan. Kuitenkin 2006 mulle tuli niin paha olo, etten pystynyt enää lähtemään karaokeen, ja sitä kesti pari kuukautta. Tauko karaokesta venyi kuitenkin vuosien mittaiseksi, Tarmo sanoo.
Karaoketauko katkesi vasta muutama vuosi sitten, kun joukko lilinkotisäätiöläisiä matkasi Kanariansaarille lomailemaan. Tuolloin Tarmo löysi tiensä suomalaiseen karaokebaariin.
– Siellä oli sattumalta karaokekisa alkamassa, johon sitten osallistuin. En ollut laulanut karaokea kahdeksaan vuoteen, Tarmo muistelee.
– Mut palkittiin karaokevetäjän suosikkina, vaikka itse kisan kärkipaikoille en yltänytkään, Tarmo kertoo hymyillen.
Musiikki-ihminen on aina musiikki-ihminen
Karaokekärpäsen puremasta syntynyt innostus laulamiseen sai Tarmon myös kuorotoiminnan pariin ja Tarmon aiempi lauluharrastuneisuus huomattiin kuorolaisten keskuudessa heti ensimmäisissä harjoituksissa.
– Kun tulin ensimmäisen kerran yhteisiin kuoroharjoituksiin, niin muistan kun joku sanoi mulle, että ”sä taidat olla musiikki-ihmisiä” ja mä ihmettelin, että mistä ihmeestä hän sen arvasi. Mutta se kuulemma paistaa musta jotenkin läpi, Tarmo kertoo.
– Tykkään laulaa kuorossa, vaikka kuorolaulu on toki vähän erilaista kuin karaoke. Itse laulamisen lisäksi kuoroharjoituksissa on tehty myös erilaisia ääniharjoituksia ja muita, joita en ole ennen tehnyt.
– Tämä on ollut kyllä mukava harrastus, jota tulen varmasti jatkamaan. Mä olen musiikki-ihmisiä, Tarmo toteaa iloisena.
Viimeisimmät kommentit